Kun uutuudenviehätys katoaa eli kulttuurishokin seuraava vaihe

Olen aina ollut kiinnostunut psykologiasta ja siitä kuinka ihminen käyttäytyy ja toimii eri tilanteissa. Lisäksi eri kulttuurit ja niiden välinen kommunikaatio ovat kiinnostava aihepiiri ja onkin ollut erittäin mielenkiintoista seurata omaa ja muiden vaihtareiden sopeutumista uuteen kulttuuriin. Viime aikoina oon huomannut, että erilaiset asiat ovat alkaneet ärsyttää yhä enemmän ja useamman kerran on käynyt mielessä, että olen onnekas kun olen syntynyt Suomeen. Uutuudenviehätys on pikkuhiljaa kaikonnut ja tilalle on tullut kulttuurishokin seuraava vaihe, jossa uuden kulttuurin huonot puolet alkavat näkyä, mikä usein oireilee väsymyksenä, masentuneisuutena sekä koti-ikävänä. 

Koulun kirjasto ja taustalla toimistorakennuksia

Hyvä esimerkki on japanilainen ruoka. Tietysti tarjolla on paljon erilaisia ruokapaikkoja, mutta kun itse tulee lounastettua päivittäin koulun ruokaloissa, niin on joutunut toteamaan, että tarjolla on lähinnä riisiä, uppopaistettua, rasvaista kanaa, vaaleaa leipää, mereneläviä tai jotain äklön makeaa. Suunnittelen vakavasti omien hieman vihreämpien eväiden tekemistä kouluun.. Toinen esimerkki on fiilis siitä, että japaninkielen oppimisessa on tullut jonkinlainen kynnys vastaan ja tuntuu, että siitä ei meinaa päästä yli. Selvästi on kehittynyt Japaniin saapumisen aikaisesta tasosta, mutta vielä ei pysty luontevasti kommunikoimaan japaniksi. Yritän kuitenkin kovasti pysyä siinä uskossa, että seuraavan kuukauden jälkeen voi taas huomata kehittyneensä hieman lisää.

Perinteinen japanilainen ateria

Myös erilaiset japanilaiset käytännöt ja tavat ovat alkaneet ärsyttää. Päällimmäisenä tällä hetkellä ärsyttää suomalaisen silmin pelkkää turhaa vaivannäköä ja ajan tuhlaamista oleva kohtelias puhetyyli. Eli riippuen siitä kenen kanssa keskustelee tulee käyttää hieman eri sanoja ja ilmaisuja. Kavereiden kesken on oma kielensä ja ylempiarvoisten henkilöiden kanssa keskusteltaessa omansa. Ylipäätään ajatus siitä, että joku ihminen on oletusarvoisesti ylempiarvoinen henkilö tuntuu suomalaiseen tasa-arvoon ja välittömyyteen tottuneesta lähes inhottavalta. Pitäisi kirjoittaa opettajalle sähköposti, että en pääse eräälle tunnille, mutta kun Suomessa kyseinen meili on pari riviä, niin täällä sen pituudeksi tulee kaiken maailman kohteliaisuuksista johtuen puoli sivua tekstiä. Vapaasti käännettynä ja lyhennettynä viesti kuuluisi jotakuinkin näin "Arvon opettaja, anteeksi, että häiritsen kesken mahdollisten kiireiden, mutta minulla olisi yksi pyyntö koskien erästä arvon opettajan pitämää oppituntia. Voisiko arvon opettaja olla niin ystävällinen ja antaa minulle vapautuksen tältä tunnilta? Kiitos jatkuvasta huolenpidosta ja avusta. Terveisin Riina". Siis 90% pelkkää turhaa jorinaa ja 10% prosenttia itse asiaa?!? 

Crepes eli erilaisilla makeilla asioilla täytetty lettu on erittäin suosittu Japanissa

Kolmas ärsyttävä asia on se, että koska olen ulkomaalainen ja erityisesti melko vaaleahiuksinen (okei, japanilaisten standardeilla ihan blondi) niin kaikki tuijottaa jatkuvasti. Ettekö nyt ennen muka oo ihmistä nähnyt?? Suurin osa ei edes yritä vilkuilla mitenkään vaivihkaa, vaan ihan suoraan vaan tuijottaa ja pää kääntyy mukana sitä mukaa, kun kuljen ohi. Porukassa liikkuessa sitä ei niin huomaa, mutta jos on yksin liikenteessä alkaa toisinaan suorastaan ahdistaa. Viime aikoina olen ottanut strategiaksi katsoa hymyillen takaisin ja tervehtiä, niin yleensä tuijotus loppuu siihen, mutta se ei vähennä omaa ärsytystä tilanteesta.

Näköala Tokioon  Odaiban keinotekoiselta saarelta

Hauskaa on ollut seurata myös muiden vaihtareiden fiiliksiä. Moni muukin on viime aikoina ollut ärsyyntynyt samoista asioista kuin mäkin. Se vahvistaa fiilistä siitä, että tämä on vain yksi kulttuurishokin vaihe, joka menee joskus ohi. Tämä ajatus puolestaan lievittää ärsyyntymistä ja auttaa suhtautumaan omaan ärsyyntymisen tunteeseen hieman eri näkökulmasta. Todellakaan ei siis missään nimessä kaduta tai harmita, että tuli lähdettyä tänne, vaan uskon edelleen, että kokonaisuutena tämä tulee olemaan hyvä ja arvokas kokemus, jota voi muistella koko loppuelämän.

Ps. Jotta tämä ei olisi pelkkää tekstiä, niin lisäsin jotain random kuvia, jotka liittyvät tekstin sisältöön osa enemmän ja osa vähemmän.